Olen suunnattoman pahoillani, että hyvin alkuun lähtenyt kirjoitteluni tyssäsi heti siihen. ANTEEKSI! Tyrannin kanssa alkoi jostain syystä hommat sujua vähemmän kivuliaasti, joten koin, että minulla ei ole mitään annettavaa. Niin kuin romanssin alkuhuuma, niin myös siedettävät työolosuhteet tyrannin kanssa kestävät vain hetken, ja unohtuvat silmänräpäyksessä.
Tyranni on taas petrannut itsensä mairittelemisessa olan takaa. On kuulemma kaupungin kovin tyyppi, halutuin seurapiiriläinen ja ennen kaikkea innovatiivisin ja parhain vähintään sadan kilometrin säteellä, ellei koko Suomessa. Tyranni on nuoleskellut tärkeiden ihmisten rektaalia huolella, kieli ruskeana. Pointsit kuitenkin siitä, että tyranni on saanut toiminnallaan pikkurillinsä ympärillä kaupungin tärkeitä päättäjiä. Tästä tyranni jaksaa tottakai hehkuttaa. Mitäpä muutakaan.
Päivämme tyrannin kanssa kuluvat likimain siten, että istun työpisteelläni ja kuuntelen, kun tyranni esittelee viimeisimpiään saavutuksiaan suu vaahdossa. Mainittakoon saavutuksista tyrannin mielestä tärkein; toisen ihmisen julkinen nöyryytys. On ällöttävää seurata vierestä, kuinka tyranni saa elinvoimaa toisen ihmispoloisen kustannuksella. Tyranni ei ole koskaan edes tavannut tätä nöyryytettävää, mutta tärkeintä on, että jotakuta nöyryytetään.
Paikallismediastakin tuttu tyranni omma pitkän ja lipevän kielen. Kun tyranni jotain haluaa, hän usein sen myös saa. Tässä mennään tietenkin tyrannin ehdoilla. Vastapuoli viekotellaan euforiseentilaan, jonka jälkeen se ei edes huomaa, kuinka monta puukkoa selkään lentää heti tilaisuuden tullen. Tyrannille tärkeintä on olla kaikkien kaveri. Ja jotta voi olla kaikkien kaveri, pitää olla valmis puhumaan ilkeitä asioita muista ihmisistä. Näinhän se bisneksessä menee.
Vai meneekö?
